Finreactor – veikkaukset lopputuloksesta?

KKO:sta on luvattu, että Finreactor-päätös saataisiin vielä tämän kuun aikana. Koska päätöstä ei ilmeisesti saatu ainakaan vielä tänään, nyt olisi vielä viimeiset mahdollisuudet osoittaa omat taidot kristallipallon käyttäjänä ja ennustaa lopputulos.

Kyseessä on siis laajasta kokonaisuudesta, jossa on ensinnäkin ns. Turun haara eli ylläpitäjien syytteet. Näiden osalta Turun hovioikeus on linjannut, että kyse on ollut kaikkien ylläpitäjien osalta suorasta tekijänoikeusloukkauksesta. Käräjäoikeuden päätöksessä oli tehty siis tehty erottelu, jossa ylimmän tason ylläpitäjät olivat syyllistyneet suoraan loukkaukseen ja muut teon avunantoon. Rikosnimikkeen lisäksi muut isot auki olevat kysymykset ovat alasottoilmoitusten puuttumisen merkitys ja kohtuuullisen hyvityksen laskuperuste.

Tämän lisäksi mukana kokonaisuudessa on vielä kaksi käyttäjätapausta, jotka eroavat siinä suhteessa toisistaan, että toisessa palveluun oli viety pelkkä torrent-tiedosto ilman omaa jakelua. Vastaavasti toisessa palvelun käyttäjä oli myöntänyt jakaneensa yhden kopion teoksesta, josta muut käyttäjät olivat sitten alkaneet kopioida pakettia. Näissä tapauksissa kriittisin teema on torrent-linkityksen merkitys ja hyvityksen määräytymisperiaate.

Siispä – nyt veikkauksia peliin: miten KKO tulee päättämään? Meneekö hovioikeuksien päätökset uusiksi vai vahvistetaanko nykyinen, hyvin tiukka linja?”

PS: Suositeltavaa luettavaa: Janos Honkosen, Timo Vuorensolan Jarmo Puskalan ja Pekka Ollulan avoin kirje miniseri Walliinille.

Tagit:
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 18 kommenttia

Eletään ja toimitaan Suomessa ja kun kyseessä on ennakkotapaus, niin uskallan veikata, että kaikille tulee maksimi rangaistukset ilman mitään rahallisia helpotuksia. Tämä siksi, että varmasti tuomari ja muut ovat seuranneet maailman tapahtumia, joissa on näkynyt vahvasti järjettömän suuret korvaussummat ja suhteutettuina tekoihin käsittämättömät rangaistukset.

Järkeenkäypiä korvauksia voidaan odottaa siihen saakka, kunnes tekijänoikeuslaki ja siitä vastaavat tahot saadaan muutettua linjaltaan tekijöihin päin eikä sinne päin, jossa ovat levy-yhtiöt ja muut levittäjät ja usein se ruokkiva käsi. Maailmalla ei ole paljoa oikeudenkäynneissä näkynyt asiantuntijoina tai muinakaan EFF:n edustajia ja asiantuntijoita, koska heitä tuskin se rikkaampi osapuoli sinne halua. Muistaakseni kun seurasin yhtä suurimmista Amerikan TO-oikeudenkäynneistä taustalla EFF yritti saada syytetyn kautta asiantuntijaksi todistamaan erään tutkijan, mutta syyttäjä ei tätä hyväksynyt ja tuomari päätti, ettei EFF:n edustaja saa toimia asiantuntijana. Toisaalta taas syyttäjän asintuntijat pääsivät suoraan sanomaan lausuntonsa, vaikka syytetty osapuoli vastusti. Siitä sitten miettimään mistä tämä amerikkalainen tuomari sai uuden autonsa tai kalvosinnappinsa.

Lisäksi se, että Suomessa nämä ”puolueettomat” asiantuntija tahot usein sattuvat pitämään sisällään paljon entisiä levitysyhtiöiden edustajia ja/tai juristeja ja harvemmin missään suurissa työryhmissä ollaan nähty EFFIn ja Teoston/Gramexin/LYHTY-järjestön edustajaa keskustelemassa keskenään virallisesti asiasta kasvotusten. Tällä hetkellä maailmasta puuttuu se tekijänoikeuksien ”harmaa alue”, jolla olisi asiantuntijoita, joilla ei olisi mitään kytköksiä mihinkään suuntaan. On vain joko tekijänoikeuksia vastustavia piraatteja, joita ei haluta päästää mihinkään viralliseen työryhmään samaan aikaan näiden tekijänoikeuksia puolustavien tahojen kanssa. No työryhmistä myös yleensä puuttuu kuluttajien edustaja ja joku sellainen joka on joskus oikeasti ollut tekemässä musiikkia/elokuvia/kuvataidetta/kirjoja koko päivä työnään ja ei ole koskaan istunut missään Teoston tai vastaavan hallituksessa, eli lyhyesti ne maallikot. Tosin eihän se artisti tiedä mitä hän haluaa eikä se kuluttaja tiedä mitä oikeuksia hän tarvitsee vaan nämä asiat tietää se kuka on istunut vähintään 10 vuotta levitysyhtiön suurella pallilla ja eläkkeelle jäätyään siirtynyt tekijänoikeusjärjestön hallitukseen (näin aika monen Teoston hallituksen jäsenen kohdalla ja usein ilman tuota eläkkeelle jäämistäkin).

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta; rikostuomiot säilyvät ja samoin korvaukset.

Teot tahallisia ja nimenomaan warettamista, ei mitää tietämättömyyttä tai vahinkoa.

Tuomitus korvaukset hovioikeudessa oli vain murto-osia normaaleista ja vaadituista.

Päätös pysyy joko ennallaan tai vahvistuu.
En usko että mikään tekijä rangaistuksia tai tuomiota muuttaisi.

Ehkö pieni veikkaus enemmän rangaistuksen kovenemiseen on ennakkotapauksen tarve asialle pelottelu tarkoituksessa.

Olisihan se kiva jos välillä tulisi positiivisiakin uutisia näistä asioista, mutta jotenkin en vaan jaksa uskoa että järki voittaisi. Eli tuomiot säilyvät about ennallaan, korkeintaan kovenevat.

Asiasta toiseen, onko muuten kenelläkään tietoa toisesta CSS-tapauksesta ja kuinka siinä kävi? Viimeksi taisin lukea Turren Legalin blogista että päätöstä odotetaan Helsingin hovioikeudesta tänä keväänä.

Päätös pysyy ennallaan. Korkein oikeus on totaalisen pihalla siitä, mikä torrent on ja katsoo, että aiemmat oikeusasteet ovat riittävästi tutustuneet aiheeseen ja loistavaa päätöstä on turha muuttaa.

Kun laskette korvauksista kääntäen sen, millainen rahasumma siitä tulee, jos jokaisesta laittomasti kopioidusta teoksesta laskutettaisiin samalla kaavalla, maailmassa ei kannattaisi tehdä kuin musiikkia ja elokuvia, koska summa vastaisi todennäköisesti satakertaisesti nykyistä maailman yhteenlaskettua bruttokansantuotetta.

Ruotsissa on katsottu, että pelkkä tiedon kertominen (torrent-tiedosto), mistä halutun tiedon saa, ei ole tiedoston levittämistä. Suomessa sai tuomion joku, joka oli laittanut mobiilipeleistä kertovan torrentin palveluun, vaikka hänellä itsellään ei ollut edes sellaista kännykkää, jolla pelejä olisi voinut käyttää.

Eli jos tiedät, että Reiska myy laitonta viinaa, voidaan sinutkin tuomita samalla, koska olet osallistunut tietoisesti laittomaan viinanvälitykseen.

Eli jos pelkkien torrent-tiedostojen jakelu (vrt. linkkien jakaminen netissä) on laitonta koska niiden kautta saatava materiaali on tekijänoikeuksin suojattua, niin samalla ihme logiikalla pitäisi olla myös laitonta julkaista nettikeskusteluissa linkkejä YouTube-videoihin, jotka on tekijänoikeudella suojattuja. Eli mihinkään et saisi enää linkittää.

”Eli jos tiedät, että Reiska myy laitonta viinaa, voidaan sinutkin tuomita samalla, koska olet osallistunut tietoisesti laittomaan viinanvälitykseen.”

On vähän kaukaa haettu esimerkki.
Ei pelkkä tieto riitä tuomitsemaan ketään välittämisestä.
Tietääkseni näistä ketään ei ole tuomittu välittämisestä ilman syytä.
Tuomio on tullut avunannosta, eli vastaisi viinaesimerkissäsi sitä, että olisit toiminut välikätenä viinan levittämisessä tai lähinnä apuna tarjoamalla palvelua jossa kerrotaan mistä ne laittoman viinan välittäjät löytyvät.

Veikkaanpa, että näiden ”vaikeiden teknisten asioiden” tyyliin tuomio pysyy KKO:ssa ennallaan, ei missään tapauksessa ainakaan lievene.

Lisäksi päätöksen perusteluissa hyvinkin pitkälti sivuutetaan koko valitus, ellei kokonaan niin pääosin.

Valitettavasti on pakko yhtyä edellisiin. Muutosta järjettömyyteen ei ole vielä näköpiirissä.
Vaikka edustankin samaa sukupovea nykyisten päättäjien kanssa, minun on surukseni todettava, ettei nykyaikaista ajattelua tekijänoikeuksiin liittyen voida enää minun sukupolveni päättäjiltä toivoa. Joko tekijänoikeusmafia on onnistunut lobbauksessaan tai oikeuslaitos ei muuten ole näissä asioissa 2000-luvulla. Surullista mutta totta.
Onneksi uusi sukupolvi on elänyt suuremman osan elämästään internet-aikakaudella ja ymmärtää asiat hieman laajemmalla perspektiivillä.
Odotan jo sitä aikaa kun poikani ja hänen ikätoverinsa pääsevät vaikuttamaan. Häpeän omaa ikäluokkaani ja kyvyttömyyttä omaksua uutta maailmaa.

Tekijänoikeuspamppujenreaktiot on helpompi ennustaa kuin oikeudenkäynnin lopputulos.

Jos tuomio pysyy pamput sanovat että tämä on varoitus kaikille piraateille ja osoittaa että yhteiskunta pitää piratismia tuomittavana.

Jos tuomiot kaatuvat pamput sanovat että näin kävi vain koska tapausta tuomitttiin vanhan lain mukaan ja että tämä on varoitus kaikille piraateille ja uusi laki osoittaa etta yhteiskunta pitää piratismia tuomittavana.

Koska maalaisjärki, oikeustaju ja logiikka puhuvat tuomiota vastaan, lienee loogista olettaa että tuomio tulee. Silloin se noudattaisi poliittisten oikeudenkäyntien normaalia kaavaa Suomessa.

Olisi aika hienoa jos yhden kopion levittäjät tuomittaisiin muidenkin teoista – sitten voitaisiin hakea ne kaikki muutkin yksitellen oikeuteen ja saataisiin korvaukset levittäjämäärän neliön mukaan! Herranjestas, tämähän on exponentiaalinen tulonlähde nämä oikeudenkäynnit.

Verottajalta ”viety” rahaa nenän edestä, veikkaisin että 400 000€ sakkoja ja 15 vuotta linnaa.

Alasottoilmoitusten laiminlyönti on mielenkiintoinen juonne tapauksessa, mutta tuskin kovin merkittävä. Sinälläänhän tietoyhteiskuntalaki lähtee siitä, että alasottoilmoitus tulee tehdä tai palveluntarjoaja on vastuusta vapaa.

Jos kuitenkin lukaiset tietoyhteiskuntalain takana olevaa sähkökauppatyöryhmän mietintöä (8.3.2001), siellä todetaan näin:

”Palvelun tarjoaja ei voisi vedota vastuuvapausperusteisiin, jos hän itse osallistuu lainvastaisen sisällön tuottamiseen tai jos hän toimii muulla tavalla yhteistyössä sisällön tuottajan kanssa tarkoituksenaan edistää tai toteuttaa lainvastaista toimintaa.”

Ja sanoisin, että on aika kova pala mennä väittämään, että Finreactorin taustalla ei ollut lainvastainen (tai ainakin lain kielloista piittaamaton) toiminta.

Toisaalta sähkökauppadirektiivi, jonka pohjalta laki on säädetty, ei mahdollista vastuuvapauden poistoa vain lainvastaisen tarkoituksen nojalla. Olen kirjoittanut asiasta gradussani (http://noodle.stc.cx/Jussi_Kari_Web_2.0_-_Palveluntarjoajan_vastuu.pdf, s. 43 – 45), jos kiinnostaa.

Molemmat näkökannat ovat siis mahdollisia, mutta epäilen, että KKO näkee asian sähkökauppatyöryhmän mietinnön tavalla: Finreactorilla oli lainvastainen toiminnan tarkoitus, joten vastuuvapautta ei sovelleta. Sitten vaan hakemaan ennakkopäätöstä yhteisöjen tuomioistuimesta…

@niidel:

Niin no, hovi käytti tuota logiikkaa. Maailmalla tuomioistuimet ovat päätyneet hiukan toisiin tuloksiin -> koko vastuurajoituksen idea on kai määritellä milloin kyse on laillisesta ja laittomasta. toiminnasta, ei toisinpäin. Ota myös huomioon, että aika on muuttunut aika paljon vuodesta 2005 – silloin linkittämista pidettiin yleisesti laillisena.

@Ville Oksanen:

Muun muassa Helsingin Sanomien verkkoartikkeleissa on linkkejä YouTube videoihin joista osa on sittemmin poistettu tekijänoikeuksiin vedoten. Poistettu siis YouTubesta, ei hesarin vanhoista artikkeleista.

Jos linkittäminen on laitonta liikutaan aika kuumilla vesillä, tänään osoite http://tinyurl.com/lc34 vie Googleen, kuka tietää mihin se ohjaa vaikkapa vuoden päästä.

Finreactorin lopputuloksen ennustamista en uskalla ennustaa kovin tarkasti, luultavasti 10x – 100x kovempi kuin mitä kansantajulla pitäisi tulla.

Ps.
Kiitos hienosta blogista.

@Ville Oksanen:

Eikös hovioikeuden tuomiossa ollut ongelmana se, että nämä sekoittivat ylläpitäjien toimet käyttäjinä (käsittääkseni ylläpitokin oli laittanut jotain torrenttitiedostoja Finreactoriin) ja ylläpitäjinä (tekninen hallinto, etc.)? Näin ymmärsin ainakin Turren blogista (http://www.turre.com/2008/06/hovioikeuden-paatos-finreactorista/). Mielestäni on selvää, että järjestelmän teknistä ylläpitoa ei voida pitää ”sisällön tuottamisena” joka poistaisi vastuuvapauden.

Jos torrent-tiedoston lataamista palveluun pidetään lainvastaisena (mistä voidaan tietysti olla perustellusti montaa mieltä), silloin _näiden tiedostojen osalta_ vastuuvapaus sulkeutuu luonnollisesti pois; henkilö on vastuussa materiaalista, jonka hän palveluun syöttää. Ja jos tämän materiaalin on palveluun syöttänyt ylläpitäjä, hän ei voi vedota palveluntarjoajan vastuuvapauteen _niiden tiedostojen osalta_. Nähdäkseni on kuitenkin järjetöntä väittää, että vastuuvapaus poistuisi kokonaan, kaikkien tiedostojen osalta vain siksi, että ylläpitäjä on ssyöttänyt järjestelmään yhden ”oman” tiedoston muiden nähtäville.

Sen sijaan sähkökauppatyöryhmän mietinnöstä on mielestäni luettavissa, että vastuuvapautta ei voi saada _ylipäätään_ jos järjestelmää on tarkoitus käyttää laittomien tekojen tekoon.

Linkitysproblematiikka on tietysti totta – samoin in dubio pro reo, mikä tällaisissa webbijutuissa on hyvinkin tärkeässä osassa – tai ainakin pitäisi olla.

[...] klo 09:00 tiedote, jossa kerrotaan Finreactorin lopputulos. Nyt on siis oikeasti viimeiset hetket veikata oikeaa lopputulosta. Päätöstä odotellessa hyvää lämmittelyä voi hakea esimerkiksi tuoreesta Viacom v YouTube [...]

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös