KKO linjasi tietokoneiden menettämisseurauksesta – oikein

Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoittanutta runsaasti viimeisten vuosien aikana. Syynä tähän on ollut, että Suomessa poliisilla on ollut tapana takavarikoida herkästi kaikki, mitä epäillyn työpyödältä löytyy ja koettaa sitten saada kyseisiä laitteita tuomituksi valtiolle rikoksentekovälineinä. Alemmat tuomioistuimet ovat käytännössä kumileimanneet toiminnan, vaikka se on ollut selkeästi KKO:n autojen ym. monikäyttölaitteiden osalta antamien päätösten kanssa räikeässä ristiriidassa. Tähän tuli nyt stoppi – tai ainakin tuoreen KKO:2010:32:n jälkeen se edellyttää suoranaista KKO:n uhmaamista, mihin harvempi tuomari on valmis.

Kyseissä päätöksessä KKO otti vihdoin kantaa kysymykseen, miten menettämisseurausta koskevia pykäliä tulisi soveltaa tietokoneen kovalevyyn. Kovalevyä oli tapauksessa käytetty lapsipornokuvien tallentamiseen eli se oli täysin selkeästi rikoksentekoväline. Kyseessä oli kuitenkin ns. monikäyttölaite, jolla oli muitakin käyttöjä kuin rikollinen toiminta. KKO:n sanoin:


A:n tietokoneen kovalevy on tavanomainen tiedostojen ja ohjelmistojen tallennusalusta. Se on helposti ja suhteellisen halvalla hankittavissa oleva osa tietokonetta. Vaikka kovalevylle on mahdollista tallentaa myös laittomia tiedostoja, kovalevyä ei ole perusteltua katsoa esineenä erityisen soveliaaksi juuri rikosten tekemiseen. Päinvastoin sen tavanmukaiseen käyttöön ei liity mitään tällaista tarkoitusta. Tässäkään tapauksessa mikään ei viittaa siihen, että kovalevyä olisi käytetty pelkästään tai pääasiallisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien lasta esittävien kuvien tai muun sellaisen aineiston säilyttämiseen, jonka hallussapito on rangaistavaa. Kuvat on voitu tallentaa levylle osana normaalia tietokoneen käyttöä ilman levyyn kohdistuneita erityistoimenpiteitä tai levyltä vaadittuja erityisominaisuuksia.

Kuten yleensä, syyttäjä koitti vielä argumentoida parhaansa mukaan, ettei heillä ole riittävää asiantuntemusta tai/ja resursseja laiitoman materiaalin poistamiseen:

Syyttäjä on vastauksessaan todennut olevan teknisesti mahdollista, että laittomat kuvatiedostot poistetaan kovalevyltä, jos se määrätään palautettavaksi omistajalleen, tai että lailliset tiedostot siirretään kovalevyltä ja palautetaan omistajalle, jos itse kovalevy määrätään menetettäväksi. Kumpaakin menetelmää käyttäen on kuitenkin syyttäjän mukaan mahdollista, ettei toimenpiteitä pystytä kokonaan rajoittamaan tai kohdistamaan vain siihen aineistoon, jota on tarkoitus käsitellä.

KKO ei tälle lämmennyt ja kovalevy määrättiin palautettavaksi heti laiton materiaali on saatu siltä poistetuksi.

Mitä päätös sitten tarkoittaa käytännössä?

Ensinnäkin jatkossa pääsääntö tulee olemaan, että rikoksentekovälineinä takavarikoidut tietokoneet (ja oheislaitteet kuten näytöt ja näppäimistöt!) tullaan palauttamaan. Tämä ei valitettavasti ehdi enää auttamaan niitä, joiden koneet ovat väärien päätösten seurauksena päätyneet murskaamoon, mutta esimerkiksi nyt käsittelyssä olevien vertaisverkko-oikeudenkäyntien osalta sanktioita on yksi vähemmän. Esimerkiksi Finreactorin osalta KKO:n päätöstä odotetaan vielä tämän kuun aikana ja kyseisessä tapauksessa koneita (joilla on tosin lähinnä enää historiallinen arvo) on vielä jonkin verran takavarikossa.

Päätöksellä on lisäksi toinen hyvin merkittävä seuraus. Jatkossa esitutkintavaiheessa koneita ei voida pitää enää lähes määrättömästi poliisin hyllyssä sillä perusteella, että ne määrätään joka tapauksessa varsinaisessa asian käsittelyssä valtiolle. Kyseessä on merkittävä parannus epäiltyjen oikeusturvaan, sillä erityisesti tietoverkkorikosten osalta alkuepäilyt eivät läheskään aina osu oikeaan. Lisäksi oman koneen käyttäminen on usein myös käytännön edellytyksenä oman syyttömyyden osoittamiselle (vaikkei näin tietysti saisi periaatteessa olla…)

Seuraavien viikkojen aikana tullaan näkemään tuomioistuimissa melkoinen takavarikkojen purkuhakemusten suma. Siispä – jos oma koneesi sattuu olemaan tällä hetkellä takavarikossa, kannattaa ottaa yhteyttä juristiisi ja vinkata, että nyt olisi hyvä aika laittaa purkuhakemus sisään, niin asia ehditään hoitamaan vielä ennen kesälomia!

Aiheet: KKO, oikeuslaitos
Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 27 kommenttia

[...] This post was mentioned on Twitter by Tietokone. Tietokone said: KKO linjasi tietokoneiden menettämisseurauksesta – oikein: Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoi… http://bit.ly/9R2Fce [...]

samalla periaattella pitäisi myös aseet palauttaa, koska niitä voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen kun rikokseen.

Ja veronmaksajat maksaa nuo muutostyöt.

Kipeetä? Auto takavarikoidaan, jos ajelet sillä kännissä jatkuvasti. Autoa ei sen sijaan takavarikoida, jos hölmöyttäsi kerran olet aamutuimaan liikkeellä darrassa. Samoin varmaan edelleenkin pelkästään laittoman matskun levittämiseen ja tallennukseen tarkoitetun tietokonelaitteiston voi edelleen takavarikoida.

[...] kirjoittaa Tietokonelehden blogissa tuoreesta KKO tapauksesta: Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoittanutta [...]

Oho, kun ajan kerran kännissä ei autoa takavarikoida, kun ajan useasti niin sitten takavarikoidaan.

Kun teen yhden rötöksen tietokoneella ei sitä takavarikoida, kun teen useita niin sitten takavarikoidaan.

Kun nistin yhden hepun ei asetta takavarikoida, kun useita niin takavarikoidaan.

jne.

täydellistä boolean logiikkaa, mutta onko tässä järkeä.

Tuota – aseiden kohdalla lupajärjestelmällä taitaa olla jotain merkitystä asiaan?

Sinänsä KKO:n päätös mahdollistaa esimerkiksi ulkoisen kovalevyn menettämisen, jos sitä on käytetty puhtaasti laittoman materiaalin tallentamiseen.

“Sinänsä KKO:n päätös mahdollistaa esimerkiksi ulkoisen kovalevyn menettämisen, jos sitä on käytetty puhtaasti laittoman materiaalin tallentamiseen.”

Miten määritellään “puhtaasti”?
Tuon voisi helposti kiertää, kun pari kansiollista iskee Opensource softaa tallennukseen ja loput laitonta materiaalia.

@Pete: Lue edes KKO:n lainaukset. “…ei viittaa siihen, että kovalevyä olisi käytetty pelkästään tai pääasiallisesti…”

Prosentti- tai tavurajan vetäminen jäänee tuomioistuimen harkinnan varaan. Jos laittomuuksia on yli puolet (käytetystä) tilasta, tilanne lienee selvä. Jotain harkintavaikutusta lienee silläkin, mitä laillinen sisältö on. Jos kyseessä on vaikkapa Linux-ISO -arkisto (=syntynyt kopioimalla ilman suurempaa panostusta tekijältä), sen merkitys lienee pienempi kuin omatekoisen materiaalin kokoelma (=syntynyt omalla työllä ja ylittänyt teoskynnyksen.)

sillä nyt mitään väliä jos joku kova takavarikoidaan… sama kun tuomitsisi Ford Escortin menetetyksi valtiolle

Rikoksentekovälineen menettäminen valtiolle vaikuttaa lähinnä joltain historialliseltä jäänteeltä laissa. Osaako kukaan selvittää, mikä on tämän rangaistuksen järjellinen perusta?

Jos rikoksentekijä voi hankkia valtiolle menettämänsä tavaran tilalle uuden, määrätty rangaistus on käytännössä tavaran jälleenhankinta-arvo. Rangaistus pitäisi mielestäni määrätä suoraan rahamääräisenä, koska nyt sen suuruus määräytyy epäoikeudenmukaisesti rikoksentekövälineen arvon mukaan.

On luonnollisesti eri asia, jos rikoksentekijä tuomion myötä menettää luvan rikoksentekovälineen hallussapitoon, kuten ampuma-aseluvan. Tällöin rahamääräisestä rangaistuksesta tulisi mielestäni vähentää valtiolle menetetyn esineen käypä arvo.

“Oho, kun ajan kerran kännissä ei autoa takavarikoida, kun ajan useasti niin sitten takavarikoidaan.
Kun teen yhden rötöksen tietokoneella ei sitä takavarikoida, kun teen useita niin sitten takavarikoidaan.
Kun nistin yhden hepun ei asetta takavarikoida, kun useita niin takavarikoidaan.
jne.
täydellistä boolean logiikkaa, mutta onko tässä järkeä.”

Yrität jostain syystä keinotekoisesti kärjistää ja mustavalkoistaa asiaa. Vai etkö oikeasti ymmärrä? Laintulkinnan korjaus on aivan järkeenkäypä, eikä ristiriidassa normaalin oikeustajun kanssa.

Omasta mielestäni ko. päätöksellä ei ole mitään tekemistä fyysisen esineen palautuksella, vaan palautukseen löytyy selkeä selitys fuusisen tavaran sisällöstä, eli sinne säilötyistä tiedostoista.

Tämän vuoksi esim. ei voida autoon tms, joita takavarikoidaan rikoksientekovälineenä.

pZ tuossa kirjoitteli, että “sillä nyt mitään väliä jos joku kova takavarikoidaan… sama kun tuomitsisi Ford Escortin menetetyksi valtiolle”

Ei varmaan ole kauheasti väliä, mutta jos takakontti pullottaa tärkeitä tavaroita joita tarvitsisi ja ne menisi siinä samassa rytäkässä valtiolle, niin kyllä varmaan olisikin väliä.

Ja Koodiapinalle.
Luin kyllä kyseisen päätöksen läpi ja kommenttini aikaisemmin oli lähinnä “kettuilua” Oksaselle, että miten lakimies voi vetää tuollaisen “puhtaasti” johtopäätöksen ko. päätöksestä.

Voi voi tätä Oksasta. Taas markkinoi firmaansa. Terve järki on usein vastassa tätä lakimiesten pilkun ja pykälänpyöritystä niin kuin nytkin. Joo, varmaan on oikeassa kun asiaa pyöritellään noin kuin lainoppineet sen tekevät. Sen sijaan jos kaveri syyllistyy johonkin laittomaan ja vielä tietää toki sen tekevänsä (ei se vertaisverkko vahingossa pystyyn nouse) niin kyllä silloin tietää myös mahdollisesti joutuvansa siitä vastuuseen, jos jää kiinni. Ja tietää seuraukset. Niin kuin aina rikollisten puuhissa.

Tällaisista “kansalaisten oikeusturvan lisäämisistä” oikeasti vain rikolliset hyötyvät. Ihan naurettavaa poliisin työn hankaloittamista tilanteessa, jossa rikollisuus vaan on jatkuvasti lisääntymässä. Tämä on sitä kielteisen amerikkalaisuuden rantautumista Suomeen, lakimiesten palkkioiden kasvattamista. Ja Effi, jossa Oksenen vaikuttaa, on samaa jenkkihenkistä räksyttämistä, sieltähän tämäkin on tänne tullut.

Omasta mielestä pääasia kirjoituksessa oli se, että taas Oksanen selvensi meille tätä Suomen todelle epämääräistä tietotekniikan-lakia.

Mutta lukijat ei taaskaan älynnyt kokonaisuutta tekstistä, vaan keskittyivät pilkun nussintaan ja blogin-kirjoittajan mollaamiseen. Ei se ole TK-lehden kirjoittajien vika, jos ette saaneet äitiltä tarpeeksi rakkautta, tai jos saitte isältä sitä liikaa.

Olen Oksasen kanssa samalla linjalla, ettei voi koko laitteistoa tai kiintolevyä tuomita menetettäväksi, kun se on monitoiminen laite, jota käytetään paljon muuhunkin.

Ajatellaan näin esimerkiksi, että kotona on paljon kotivideoituja kasetteja ja sitten vastaaja tekee rikoksen tehtyään kotivideoidun jossain muualla, laittoman materiaalin. Ei siinä ole mikään syy pistää kaikki muutkin kotivideot menetettäviksi.

Jos tekee valokuva-albumeita, vastaaja tekee rikoksen kuvaamalla valokuvia muualta, sekään ei riitä viemään kaikki muutkin valokuva-albumit menetettäviksi.

Tunne pitää jättää pois taustalta, järkikäyttö on sallittua ja tämä on juuri se oikea ratkaisu ja hyvä, että on saatu tähän piste. Joten laiton materiaali on tuomittu menetettäväksi, loput normaalit materiaalit palautetaan. Siinä koko asia pähkinänkuoressa. Asiasta on turha enempää puhua kun toimitaan tunnetasolla.

Kielenhuoltoa myös KKO:n porukoille. Kyseessä lienee kiintolevy. Kovalevyä sai ennen rakennusliikkeistä.

“Joten laiton materiaali on tuomittu menetettäväksi, loput normaalit materiaalit palautetaan. ”

Ja kukahan tuonkin palautuksen maksaa, veron maksajat.

Kyllä näitä vois säätää niin ettei tule kokoajan isompaa laskua veronmaksajille.

“Asiasta on turha enempää puhua kun toimitaan tunnetasolla.”

Miksi tulit sitten tänne kirjoittamaan.

“Joten laiton materiaali on tuomittu menetettäväksi, loput normaalit materiaalit palautetaan.

Ja kukahan tuonkin palautuksen maksaa, veron maksajat.”

-> Parempaa koulutusta oikeustasolle ja viranomaisille.

“Miksi tulit sitten tänne kirjoittamaan.”

-> Koska näen tunnetasot ja piti kirjoittaa kommentti.

Maalaisjärki: Oletko ottanut huomioon, että siellä kovalevyllä, varsinkin nykypäivänä, kun teran kiintolevyt ovat yleisiä, voi olla sen ladatun laittoman materiaalin lisäksi myös tärkeitä työhön liittyviä tiedostoja, opiskelijalla kouluun liittyviä muistiinpanoja, tiedostoja ja projekteja. Sinun mielestäsi saa sanoa heipat näille kovalevyllä oleville asioille?

Puhumattakaan siitä, että tietokone on usein useamman henkilön käytössä, ja samalla koneella voi olla myös täysin sivullisten henkilöiden tärkeitä tiedostoja.

Onko oikein, että pojan koulutyöt menevät jos isää epäillään lapsipornon hallussapidosta? Onko oikein, että pikkusiskon koulutyöt menevät, jos isoaveljeä epäillään laittomasta tiedostojakelusta? (otin nyt nimenomaan esimerkit, joissa tämän sivullisen ei voi katsoa mitenkään olleen vastuuullinen tai voineen estää väärinkäyttöä)

Kaikki nämä “entäs siten jos”-argumentit menevät metsään siinä, että se joka sitä laittomuutta TIETÄÄ tekohetkellä tekevänsä, tietää myös seuraukset. Tai jos ei tiedä, tietää epävarmasti että mitähän tästä seuraa jos jää kiinni. Miksi ei puhuta varsinaisesta asiasta, rikollisuudesta, vaan pelkästä turhasta matonkulmasta, joka harvoin, jos koskaan toteutuu ja jos toteutuu, joku syy siihen on. Toki tämä on sitä mistä lakimiehet saavat lisää liksaa.

“Fiksu” isä käyttää laittomuuksiinsa omaa tietokonettaan eikä sotke siihen omaa tytärtään tai poikaansa millään tavalla. Nykyäänhän yhä useammalla ihan tavallisella perheellä on useampi kone kotona, yksi per henkilö. Yhteiskäyttö on mennyttä aikaa, vaikka sitäkin vielä tehdään, esim. kun lapset ovat vielä pieniä. Pitää olla aikatyhmä isä/äiti joka samalla koneella tekee jotain salaisia puuhiaan yömyöhään. Yhteiskäyttökäyttikset keksittiin aikana, jolloin koneiden penetraatio per perhe ei ollut sitä luokkaa kuin nykyään, jopa ööveriksi asti.

Jos pitää tehdä epämääräisyyksiä yhteiskäyttökoneella tekijä tajuaa ihan varmasti mitä voi seurata. Jos ei mukamas tajua niin esittää vaan tyhmää mutta oikeasti tietää. Miksi normaalin ihmisen yleensä pitäisi tehdä koneellaan mitään sellaista jossa olisi edes mahdolisuus että jotain kautta voidaan tulkita sen olevan laitonta? Vastatkaa tähän jos osaatte.

Olen edelleen sitä mieltä että normaalin ihmisen arkielmässä ei ole yhtään mitään sellaista joka voitaisiin tulkita rikokseksi. Tämä on taas tätä yllytystä “kasvottomia” viranomaisia vastaan, jotka tosin taas kelpaavat kun kotiin murtaudutaan tai auto varastetaan tai naapuri rakensi aidan kysymättä lupaa.

Ja onko se oikein että pojan koulutyöt menevät kun epäillään isää jostain, mikähän tähän olisi oikea vastaus? Jos ollaan edetty niin pitkälle että isää oikeasti epäillään ja tullaan kolkuttelemaan ovelle, silloin on asiat jo aika huonosti. Pojan koulutyöt ovat tässä vaiheessa melkoisen vähäinen miettimisen aihe – varsinkin siellä perheessä. Tällä moralisoijat joilla toivottavasti ei ole omakohatisia kokemuksia eivät tiedä mistä puhuvat.

Koulutyöt tehdään muuten käytännössä aina yhä useammin pilveen eikä omalle koneelle. Ne on niitä oppimisympäristöjä.

On myös huomioitava että nykyään poliisin ei tarvitse panna toimeen KKOn päätöksiä, vaan voi harkita josko niitä nyt tällä kertaa toteuttaisi.

Nimimerkki maalaisjärki ei onneksi ole työskentelemässä oikeudessa. Häpeähän tästä syntyisi jos tuo päästettäisiin opiskelemaan oikeustiedettä ja päättämään tuomioista. Valitettavasti nykyään on sellaisia huonoja tuomareita, jotka päättävät väärin perustein vaikeissa asioissa.

Olen maalaisjärjen kanssa samaa mieltä että oikeusturva on yliarvostettua, oikeudenkäynnit verorahojen tuhlausta, lakimiehet ahneita kiskureita ja viranomaiset ja varsinkin poliisi aina oikeassa. Rikoksista tulisi myös rankaista niin että tuntuu, vuoden vähimmäisrangaistus koska normaalit ihmihmiset eivät niihin sekaannusta. Kaikki on selvää ja tulkintaa ei tarvita koska viranomaiset ja poliisi tekevät asioista mustavalkoista.

Täytyy pyytää anteeksi edellisestä provosoivasta, sarkastisesta ja kirjoitusvirheitä täynnä olevasta viestistä. (Täällä on muuten hyvät kirjoitusohjeet, jottei kukaan aleentuisi äskeisen viestini tasolle :)

Jospa koitan tuoda pointtini asiallisemmin esiin. Maalaisjärjen väitti, että tällainen oikeusturvan hakeminen rikokseen syylistyneille on poliisin työn hankaloimmattamista ja kielteisen amerikkalaisuuden tulemista Suomeen. Itse väittäisin, että “maalaisjärjen” edustuma ajattelutapa on vahvasti viimeaikoina edustettuna amerikassa ja sieltä leviämässä muualla. Kehitys on siellä mennyt siihen suuntaan (thanks to 9/11) että perusoikeuksia rajoitetaan kovalla kädellä rikosten estämisen ja yleisen turvallisuuden nimissä. Muutenkin amerikkalainen oikeusysteemi on perustunut koviin rangaistuksiin, joita juryt (epäjohdonmukaisesti) siellä jakelevat.

Vaikka rikosten estäminen ja turvallisuus ovatkin yleviä tavoitteita, niin ne tulisivat toteuttaa tasapainossa ihmisten perusoikeusien kanssa. Jos joku on syyllistynyt rikokseen, eikö hänellä ole enää oikeutta ollenkaan perusoikeuksiin? Missä määrin voidaan niitä rajoittaa? Yleisempänä kysymyksenä vielä: millä syillä valtio voi kajota ihmisten oikeuksiin? Itse en näe että rikokseen syyllistyneiltä tulisi poistaa heidän oikeuksiaan enempää kuin on välttämätöntä. Kuten tuotu täällä esiin, tällaisissa tapauksissa voi olla kyse myös muitten ihmisten oikeuksista/omaisuudesta kun tallennusvälineitä takavarikoidaan. Kannattaisin poliiseille enemmän opetusta perusoikeuksien merkityksestä ja suhteelisuusperiaatteesta.

Tuomas: Ymmärsit oikein asian ytimen. Opetusta enemmän käyttöön, muuten ei tulisi oikeudenkäynneistä yhtään mitään, jos kukaan ei osaisi tavallisia asioita erotella vaan viedään oikeuteen.

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös