Kenelle Isoveli 2010-palkinnot?
Vaikka asiaa ei ole vielä virallisesti julkistettu, EFFI tulee järjestämään taas lähitulevaisuudessa jo klassikoksi muodostuneen Big Brother-palkintojenjaon. Kyseessä on Privacy International-järjestön kehittämä konsepti, joka on vähitellen levinnyt ympäri Eurooppaa – ja maailmaa. Kyseessä on todellakin parhaista yksityisyyden loukkauksista palkitseminen hieman humoristisella otteella, kuten jaettavista palkinnoista voinee päätellä:

Konseptiin kuuluu myös keskeisesti, että palkinnon jakavat ulkopuoliset asiantuntijat. Suomessa tämä on tarkoittanut lähinnä akateemisia (esim. professori Tuomas Ojanen), politiikan (Piia-Noora Kauppi, Heidi Hautala) tai sitten teknologiapuolen asiantuntijoita (esim. Harri Hursti, Julf). Maailmalla ollaan yleensä vähän värikkäämmissä merkeissä liikkeellä (BB2007):
Palkintosarjoja on kolme. Ensinnäkin palkitaan paras julkisen sektorin saavutus. Suomessa tämä palkinto on mennyt mm. sähköiselle äänestykselle ja YTV:n matkakorttijärjestelmälle. Tämän lisäksi palkitaan myös vuoden yritteliäin yritys. Viimeisenä kategoriana on elämäntyöstä myönnettävä palkinto (“life time menace award”), johon tosin usein riittää myös yksittäinen tarpeeksi legandaarinen suoritus.Viimeksi tässä kategoriassa palkittiin Lars Henriksson erinomaisesta ja pyyteettömästä toiminnasta verkkosensuurin laajentamiseksi.
Nyt jaettavat palkinnot tulevat vuoden 2009 aikana tehdyistä teoista. Ketkä olisivat mielestänne oikeat tahot ja ennen kaikkea miksi (huom: mielellään “positiiviset” perustelut!)?
—–
Hiukan myös vakavampaa asiaa: Juuri kun WIPO:ssa asiat alkoivat näyttää melekin hyviltä, taistelu on (ACTA-sopimuksen lisäksi) siirtymässä uusille foorumeille. Jukka Liedes & co. ovat laukaisseet projektin saada ns. Broadcast-sopimus uudelleen henkiin tuomalla se Euroopan neuvoston käsittellyyn. Asiasta oli alustava kuuleminen torstaina ja perjantaina, missä kuultiin jälleen kerran jo WIPO:sta tutuksi tulleet perustelut lähetysorganisaatioilta:
1. We need to protect our broadcast signals and therefore,
2. We also need to protect intra and inter-broadcaster signals before they are broadcast and,
3. To be future-proof we need to do this in a technologically neutral way and in, to be thorough,
4. We need to protect all pre-broadcast signals, even if they are not broadcast and,
5. As we have protected non-broadcast pre-broadcast signals (!), we should also protect them if they are made available as an “add-on” service for our
online news service and,
6. As we are protecting THOSE short-term on-demand signals, we should also protect our online catch-up services and
7. As we are protecting THOSE on demand services we should also have protection for ALL of our on demand services but,
8 OUR on-demand services are different from other on demand services (for reasons we haven’t yet fully developed), so nobody else should either have
this protection or expect to receive this protection contractually from the broadcasters.
Prosessin jatko on toistaiseksi vielä hieman auki, mutta ilmeisesti seuraavaksi vuorossa on esimerkkisopimuksen laatiminen, josta sitten järjestetään laajemmat konsultaatiot myöhemmin keväällä. Saa nähdä, missä muodossa ja vaheessa asia tuodaan Suomessa eduskunnan käsittelyyn.










