ACTA-sopimuksen isoin ongelma
Edellisestä blogauksestani on päässyt kulumaan luvattoman paljon aikaa. Syynä ei todellakaan ole se, että tämän blogin aihepiiriin kuuluvissa asioissa ei olisi ollut kirjoittamiskelpoisia aiheita. Esimerkiksi eurooppalaisten pankkitietojen vuotamisen salliva ns. SWIFT-sopimus ei mennyt läpi EU:ssa. Sen sijaan Telecom-paketista saatiin kompromissi aikaiseksi, joka ei ole ainakaan sen selvempi kuin alkuperäinen muotoilu ja näin sopivan avoin erilaisille tulkinnoille. Jatkossa kaiken loppukäyttäjien verkkoliikeenteeseen puuttumisen pitäisi mennä puolueettoman oikeusistuimen kautta:
A prior fair and impartial procedure shall be guaranteed, including the right to be heard of the person or persons concerned, subject to the need for appropriate conditions and procedural arrangements in duly substantiated cases of urgency in conformity with European Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms. The right to an effective and timely judicial review shall be guaranteed.
Suomen tekijänoikeuslain “one strike” pykälä 60b § ei ole siis ongelmallinen direktiivin näkökulmasta. Sähköisen viestinnän tietosuojalain “Lex Nokia”-osion suhteen tilanne on mielenkiintoisempi. Laista ei löydy suoraa pykälää, joka mahdollistaisi loppukäyttäjälle lain mukaisen valvonnan kyseenalaistamisen tuomioistuimessa. Tietosuojavaltuutetulle tehtävä ilmoitus ei ainakaan tätä kriteeriä täytä.
*****
KV-rintamalla tällä hetkellä ehkä se kaikista kuumin aihe on ACTA-neuvottelut, joiden viimeisin kierros päättyi juuri Etelä-Koreassa. Erityisesti Michael Geist on kunnostautunut asiaa koskevassa uutisoinnissaan, mutta vähitellen myös valtavirtamediat ovat alkaneet maailmalla heräämään aiheeseen. Suomessa aiheesta on saanut lukea lähinnä Piraattiliiton sivuilta.
Suomessa asiasta vastaa ulkoministeriö, jossa Mary-Anne Nojonen on sinänsä tehnyt hyvää työtä tiedottamisen suhteen mm. järjestämällä aihepiiristä avoimen (osallistujiltaan, ei toki sisällön osalta…) tiedotustilaisuuden ja käyttämällä asian eduskunnassa. Valitettavasti vain kyseessä on kuitenkin käytännössä näennäisdemokraattisesta puuhastelusta – koska neuvottelujen yksityiskohdista ei tietoa ole saavilla (paitsi vuotojen kautta), todellinen vaikuttaminen prosessiin on mahdotonta kansalaisjärjestöpuolelta. Tämä on myös juuri se syy, miksi nämä neuvottelut käydään monenvälisinä kauppaneuvotteluina, eikä WTO:n tai WIPO:n puitteissa, joissa “kansalaisyhteiskunta” kykenee nykyään todelliseen asiapohjaiseen vastarintaan. Tapaus on tältä osin klassinen esimerkki “policy laundering“-toiminnasta (mille ei taida olla vielä suomalaista termiä – ehdotuksia?)
Huolestuttavin piirre sopimusneuvotteluissa ei ole kuitenkaan omasta näkökulmastani edes edellä mainittu demokratiavaje. Vielä pelottavampaa on, että Yhdysvalloissa sopimusprosessiin on kytketty mukaan laajasti sikäläinen teollisuus salassapitosopimusten turvin. KEI:n ansiokkaan työn ansioista tiedetään, että mm. RIAA:n, BSA:n, Google, Timer Warnerin, News Corp:in, Verizonin, eBayn ja Intelin juristeilla on pääsy sopimustekstiin (mielenkiintoisesti myös kaksi kansalaisjärjestöä - Public Knowledge ja Center for Democracy and Technology (CDT) – ovat mukana listalla). Näin sikäläinen hallinto saa jatkuvaa kunnon palautetta siitä, onko sopimus vaarallinen heidän taloudellisten intressiensä kannalta. Euroopasta tällainen palautejärjärjestelmä puuttuu ja onkin varsin vahvasti syytä pelätä, että asiasta neuvottelevat EU:n edustajat eivät kykene puolustamaan omia etujamme jotka eivät ole todellakaan aina linjassa USA:n kanssa!
