Kopiointi, terveen markkinatalouden merkki
Globaalin pankkikriisin seurauksena vapaa markkinatalous ei ole tällä hetkellä erityisesti suosionsa huipulla. Erilaiset vaatimukset lisääntyneestä sääntelystä saavatkin tällä hetkellä täysin toisella tavalla vastakaikua kuin 90-luvun ja 2000-luvun alun uusliberalismin kulta-aikana. Omasta näkökulmastani huolestuttavaa on, että samalla monesti unohdetaan vapaiden markkinoiden tuomat kiistattomat hyödyt ja (vain hiukan liioitellen) trendikkääksi ideologiaksi on nousemassa uusmerkantilismi.
Valitettavan hyvä esimerkki tästä on RAY:n käynnistämä prosessi Elias Pietilää vastaan. (disclaimer: Turre Legal puolustaa Pietilää asiassa). Valtion monopolina toimiva yleishyödyllinen yhdistys haluaa varmistaa, että sen fyysisen maailman monopoli säilyy myös digitaalisessa maailmassa. Tätä tarkoitusperää varten ollaan sitten valmiita ajamaan yksittäisen teekkarin ylitse “oikeudellisella höyryjyrällä”. Asiasta on erinomainen kooste Helsingin Sanomissa:
Raha-automaattiyhdistys vaatii tietotekniikkayhtiö Applen sovelluskauppaan Pajatzo-pelin tehnyttä Elias Pietilää lopettamaan pelinsä myynnin. Yhdistyksen mielestä Pietilän digitaalinen Pajatzo on nimen, ulkoasun ja muiden tekijöiden osalta jäljitelmä RAY:n mekaanisesta Pajatso-pelistä.
Toisin sanoen: Pietilän “rikos” on, että hän on mennyt siirtämään mekaanisen pajatso-pelin idean mobiilipelimaailmaan. On syytä korostaa tässä vaiheessa, että Pietilän Pajatzossa ei olla kopioitu mitään RAY:n peleistä, vaan hän on luonut niin grafiikat kuin äänimaailman täysin itsenäisesti (tai kavereidensa avustuksella). Pajatzossa on toki ulkoasun suhteen kunnioitettu genren yleisiä normeja, mutta se ei missään tapauksessa riko mitään perinteisistä immateriaalioikeuksia.
RAY:n vaatimukset perustuvatkin käytännössä puhtaasti ns. goodwill-arvoon. Heidän väitteensä ydin on, että koska monopolin takia pajatso yhdistyy suomalaisten mielissä RAY:hin, kukaan muu ei saa tuoda pajatsoja millekään markkinoille, vaikka todellista sekaantumisvaaraa ei olisi. Jos tätä logiikkaa sovellettaisiin yleisemmin markkinoihin, kerran (lähes) monopoliaseman saavuttanut yritys voisi sitten kieltää jatkossa muita yrityksiä pääsemästä samoile markkinoille. Esimerkiksi Firefox-selain oisi siis voitu kieltää, koska se varmasti loukkasi Microsoftin goodwill-arvoa Explorer-selaimeen. Vastaavasti Lotus 1-2-3:lle ei olisi saanut tehdä koskaan kilpailevia tuotteita, koska yhtiön tuote oli yhtä kuin “taulukkolaskenta”.
Immateriaalioikeuksien historiaan tutustuneille yhtymäkohdat 1200-1600 -lukujen privilegioihin ovat ilmeiset. Tällöin esimerkiksi pelikorttien valmistaminen oli annettu Englannissa ensin Ralph Bowesin ja sittemmin Edward Darcyn yksinoikeudeksi. Liberalismin tuulien mukana tulleesta, modernien immateriaalioikeuksien perusteena olevasta myönnettävien monopolien haittojen minimoimisesta ja juuri riittävän insentiivin tarjoamisesta oltaisiin RAY:n vaatimusten mennessä läpi valmiit luopumaan abstraktin “meillä on oikeus”-argumentin edessä.
Markkinatalouteen kuuluu armoton, raaka ja verinen kilpailu. Erittäin keskeinen osa tätä kilpailua on naapurin hyvien ideoiden lainaaminen ja sumeilematon hyödyntäminen tämän aseman kaappaamiseksi. Tässä ei ole mitään pahaa – päinvastoin se on keskeisimmistä seikoista, joka tekee markkinataloudesta niin tehokkaan kehityksen työkalun kuin, mitä se hyvissä olosuhteissa on. Immateriaalioikeudet ovat poikkeus tähän ja niitä tulisi suvaita ainoastaan niissä rajatuissa tilanteissa, joissa markkinat eivät muuten toimisi. Idea RAY:n ajamasta universaalista goodwill-suojasta tarkoittaisi mielstäni lähinnä paluuta pimeälle keskiajalle.









