Turvateatteria ja terahertsejä lentokentillä
Bruce Schneierin blogin lukijoille käsite turvateatteri on tullut varmasti tutuksi. Scheier tarkoittaa käsitteellä toimenpiteitä, joilla on hyvin vähän todellista merkitystä turvallisuuden parantamiseksi, mutta jotka kuitenkin antavat ihmiselle (valheellisen) turvallisuuden tunteen.
Klassinen esimerkki tästä on nykyiset lentokentällä tapahtuvat turvatarkastukset. Erityisesti nesteiden ja pienten terävien esineiden poistaminen matkustajilta on itse asiassa jopa haitallista turvallisuudelle, koska se vie aikaa todellisten uhkien havaitsemiselta. Samaan aikaan lentokenttien nykyiset metallinpaljastimet eivät kuitenkaan havaitse esimerkiksi keraamisia veitsiä ja lentokenttien tax free-myymälöissä myydään lasipulloja. Epäloogisuudet eivät jää kuitenkaan tähän. Esimerkiksi on vaikea keksiä, miksi kannettavat tietokoneet pitää ottaa pois kassista, mutta kehittyneitä matkapuhelimia tai DSLR-kameroita ei tarvitse.
Kokonaan oma lukunsa on sitten ilmeisen typerät käytännöt, kuten tiettyjen suomalaisten lentokenttien into takavarikoida jäädytetyt joulukinkut nesteenä (mitenköhän matkustajan oletetaan sulattavan kinkun alle tunnin lennon aikana?). Samoin turvatarkastajat ovat myös olleet usein yliherkkiä matkustajien huonoille vitseille tai kriittisille kommenteille. Nämä eivät kuulu enää kuitenkaan varsinaiseen turvateatteriin, koska toimenpiteillä on todennäköisesti negatiivinen vaikutus matkustajien turvakäsitykseen.
On myös hyvä muistaa, että lentokoneet ovat vain yksi kohde hyökkäyksille. Esimerkiksi Intiassa kohteeksi valittiin hotellit ja aikaisemmin Venäjällä koulu ja oopperatalo. Toisin sanoen, kun turvallisuutta nostetaan yhdessä kohteessa, suhteellinen “hinta” hyökätä muihin kohteisiin laskee.
Viime viikon CFP2009:ssä käytiin mielenkiintoinen paneelikeskustelu “Screening of Passengers by Observation Technique (SPOT)”-järjestelmästä. Kyseessä on TSA:n ohjelma, jossa turvatarkastajat tulevat “viattomasti” juttelemaan turvatarkastuksiin jonottavien matkustajien kanssa ja koittavat näiden käytöksestä päätellä, onko jokin vialla. Epäilyttäväksi arvioitu henkilö lähetetään sitten extra-tarkkaan turvatarkastukseen, jossa käydään läpi käsin matkustaja ja matkatavarat. Hankkeessa nähtiin monia ongelmia – erityisesti pelättiin autististen ym. persoonallisuushäiriöisten ihmisten liiallista valikoitumista lisätarkastuksiin – mutta kaikenkaikkiaan sen koettiin olevan varsin järkevä koska A) vääristä valinnoista on vähän haittaa ja B) järjestelmästä aiheutuu suhteellisen vähän lisäkuluja tuhlaantuneen ajan muodossa, sillä haastattelut eivät hidasta jonottamista.
Toinen hanke, joka on nostanut vastarintaa maailmalla, on ns. terahertsi-kameroiden käyttöönotto korvaamaan metallinpaljastimia. Ko. tekniikalla voidaan nähdä vaatteiden läpi ja paljastaa kätkössä olevat aseet, räjähteet ym. Haittapuolena järjestelmä tuottaa henkilöstä varsin yksityiskohtaisen kuvan, jossa sitten erottuvat läskipoimut ym. Olen itse sitä mieltä, että ko. tekniikka olisi kuitenkin järkevä askel eteenpäin. Syy on tosin varsin henkilökohtainen – itselläni teräksinen lonkkanivel aiheuttaa säännönmukaisesti hälytyksen metallinpaljastimissa ja tästä seuraava henkilötarkastus loukkaa enemmän yksityisyyttäni kuin idea siitä, että joku näkee hetkellisesti vartaloni profiilin ruudulla.
Toiseksi väitteesi laukkutarkastusten suuremmästä paljastusprosentista on hieman outo – nestepakkausten valitseminen satunnaisten tarkistusten tekemisesti ei todennäköisesti ole kovin hyvä idea (parempaan lopputulokseen päästäisiin lisäämällä ihan muuten vain tarkistuksia, jos nyt tätä halutaan). Edelleenkin tämä vie sekä matkustajien, että turvahenkilökunnan aikaa “turhaan”. En myöskään nähdäkseni missään väittänyt, että käsintarkastuksia tehtäisiin huvin vuoksi?
