Itkeä vai nauraa – politiikka ja ironia.
Tahaton ironia on usein parasta viihdettä. Valitettavasti vain Suomesta puuttuu toistaiseksi aihepiiriä hyödyntävä TV-ohjelmat, vaikka The Daily Show:n kaltaiselta ohjelmalta ei todellakaan puuttuisi aineistoa. Klassinen esimerkki tältä keväältä voisi olla esimerkiksi Matti Vanhasen hyvin joustava yksityisyyskäsite.
Hieman kuivempi, mutta varsin hyvä tyylipuhdas suoritus alueelta on myös LVM:n Telecom-paketin perustelut. Ministeriö vastustaa ensin parlamentin muotoilua liian epäselvänä:
“..Muotoilu ei yleisyydessään täytä tämän kaltaiseen sääntelyyn kohdistuvia tarkkuuden ja täsmällisyyden vaatimuksia.”
Heti kuitenkin tämän jälkeen ministeriö on valmis silmääkään räpäyttämättä tukemaan Ranskan ym. ajamaa muotoilua, jonka sisältöä ei voi parhaimmallakaan tahdolla pitää erityisen tarkkana tai täsmällisenä:
Loppukäyttäjille tarkoitettujen sähköisten viestintäverkkojen palvelujen ja sovellusten käyttöoikeuksia tai käyttöä koskevien säännösten on noudatettava luonnollisten henkilöiden perusoikeuksien ja -vapauksia, myös suhteessa yksityisyyteen, ilmaisunvapauteen, tiedonsaantiin sekä tuomitsemiseen lailla säädetyssä riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka toimii noudattaen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Euroopan yleissopimuksen 6 artiklaa, jossa säädetään oikeudesta puolueettomaan oikeudenkäyntiin.
Erinomaista materiaalia löytyisi myös sivistysvaliokunnan lausunnoista. Valiokunnan pitäisi kai ensisijaisesti olla huolissaan Suomen koulutusjärjestelmän tasosta ja miettiä, miten vähäisistä budjettivaroista saadaan suurin teho ulos. Oivallinen tilaisuus tähän olisi ollut esimerkiksi otettaessa kantaa EU:n vihreään kirjaan “Tekijänoikeus osaamistaloudessa”, jonka keskeinen ydinsisältö käsittelee opetus – ja kirjastopuolen poikkeuksia. Mitä sivistysvaliokunta sitten tekee – haukkuu dokumentin, koska siinä ei koiteta ratkaista koko tekijänoikeusjärjestelmän ongelmia kerralla lähtien liikkeelle kaupallisten kustantajien eduista:
Valitettavasti Vihreässä kirjassa on keskitytty ainoastaan tekijänoikeuksien rajoitussäännösten laajentamiseen, mikä ei ole sopusoinnussa osaamistalouden perusteena olevan kaupallistamisen kanssa. Muutosehdotusten vaikutuksia osaamistalouteen ei myöskään ole selkeästi eritelty. Valiokunnan mielestä Vihreä kirja ei suppeutensa ja tarkastelutapansa puolesta anna tässä vaiheessa perusteltua aihetta tietoyhteiskuntadirektiivin muuttamiseen.
Unohdetaan hetkeksi se “pieni” seikka, että tekijänoikeuden alaisen materiaalin käyttöön opetustarkoituksissa liittyy Suomessa todellisia ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittaisiin direktiivitason muutoksia. (Esimerkiksi mainosten käyttö laillisesti mediaopetuksen raaka-aineena on tällä hetkellä jokseenkin mahdotonta.) Valiokunnan kritiikin pohjalta voisi olettaa, että he itse pyrkisivät ainakin parempaan eli esimerkiksi muodostaisivat kantansa ehdotuksiin “selkeästi eritellyn” vaikutusanalyysin pohjalta. Mitä tapahtuikaan lähioikeuksia koskevan pidentämisen yhteydessä – valiokunta sivuutti tyystin laajan ja perusteellisen analyysin järjestelmän järkevyydestä, ja hyväksyi purematta IFPI:n lobbausaineiston aiheesta. Lisäksi pidennyshanketta kapeampaa tietyn eturyhmän “ongelmien” ratkaisemista on vaikea kuvitella. Jos kirjastojen tai koulujen ongelmat eivät ansaitse kunnollista erikoistarkastelua, miksi sitten levy-yhtiöiden osalta tämä on erinomainen idea..?
