Kaikki kielletty, ellei erikseen sallittu?
Tuomioistuimet eivät Suomessa yleensä mieti päätöksissään niiden yhteiskunnallista merkitystä ehkä KKO:ta lukuun ottamatta. Vaikka näitä pohdintoja todennäköisesti tapahtuu “kahvipöytäkeskusteluissa”, niitä ei siis kirjoiteta auki ainakaan päätösten perusteluihin. Nyt saatu tuore Turun hovioikeuden päätös avointen WLAN-tukiasemien käyttämisestä on hyvä esimerkki tästä.
Kyseisellä päätöksellä linjattiin selkeästi, että kirjautuessaan avoimeen lähiverkkoon käyttäjällä pitää olla nimenomainen suostumus tekoon, tai kyse voi olla (lievästä) luvattomasta käytöstä.:
“Suojauksen toteuttamatta jättäminen tai suojaamattomien Wlan-verkkojen yleisyys eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti päteviä perusteita katsoa, että tällaisten verkkoyhteyksien käyttö ilman tukiaseman omistajan lupaa olisi kaikille sallittua. Toisen henkilön suojaamattoman verkkoyhteyden käyttö ei ole jokamiehenoikeus.”
Ai ei ole?
Kuka näin sanoo? Missä?
Olisi ollut yhtä hyvin perusteltavissa argumentoida, että koska:
- verkkoyhteyksien lainaaminen on yleensä jokseenkin haitatonta lainauksen kohteelle,
- hyvin hyödyllistä yhteiskunnallisesti ts. mahdollistaa joustavan netinkäytön, mitä pidetään ainakin erilaisissa laajakaistastrategioissa keskeisenä tietoyhteiskunnalle, sekä
- triviaalisti estettävissä salaamalla yhteys,
ei ole olemassa erityistä oikeudellista intressiä lähteä sanktioimaan sinänsä hyödyllistä toimintaa, jota tapahtuu huomattavan paljon tosielämässä. Lisäksi koska WLAN-standardin lähtökohta on, että avoimeksi jätetyt tukiasemat teknisellä tasolla suorastaan kutsuvat laitteita kirjautumaan niihin sisään, olisi päinvastainen oikeudellinen linjaus ongelmallinen käyttäjien oikeusturvan kannalta.
Turun HO ei siis näin kuitenkaan tehnyt ja syytä emme tiedä.
Voisi esimerkiksi epäillä. että päätökseen vaikutti valitettavan yleinen näkemys siitä, että kontrolloimaton avoimuus johtaa aina anarkiaan. Avoimet ja vapaasti käytettävät tukiasemat ovat tällaisen maailmankuvan edustajalle merkittävä uhka, joka tulee torjua. Koska tuomioistuin ei lähtenyt kuitenkaan avaamaan niitä arvoja, joille se perusti päätöksensä, tätä emme tule koskaan saamaan selville. Puhtaan teknisjuridinen perustelu tarjoaa tässä oivan kilven, jonka taakse voi voi piiloutua.
Sinänsä myös teknisjuridisesta päätöksestä voidaan olla montaa mieltä. Se seuraa kyllä kiitettävästi Antti Pihlajamäki-vainaan tietotoverkkorikosoikeudellista filosofiaa, joka lähtee poliisin ja syyttäjän näkökulmasta ja jossa rikoslain yleiset säännöt laajentavasta ja analogisesta tulkinnasta syytetyn haitaksi eivät ole voimassa alan “erityispiirteiden” vuoksi. Vastaavaa on nähty jo aikaisemmin esimerkiksi ns. porttiskannausjutun yhteydessä.
Täytyy vain toivoa, että eduskunnassa herätään ja tehdään tilanteelle jotain ja vauhdilla. Internetissä on ihan tarpeeksi todellisia ongemia, joiden ratkaisemiseen tulisi poliisin valitettavan vähäiset voimavarat käyttää. Naapurien WLAN-verkkojen lainaaminen ei ainakaan ole se alue, mihin tuomioistuinten ja tutkintaviranomaisten tulisi aikaansa tuhlata!









