Valintoja virkoihin

Aktiivisella korkeimman oikeuden tuomarilla on Suomessa enemmän valtaa kuin suurimmalla osalla kansanedustajista. Siitä huolimatta näistä henkilöistä tiedetään pääsääntöisesti hyvin vähän. Keskeinen syy tähän on valintaprosessi, joka poikkeaa radikaalisti siitä, miten asia hoituu esimerkiksi USA:ssa. Suomessa valinnoista ei käydä juuri lainkaan julkista keskustelua, sillä valinnan valmistelu tapahtuu tiukasti KKO:n seinien sisäpuolella. Jyrki Virolainen kuvaa blogissaan prosessia seuraavasti:

KKO:ssa on ollut virkaesitystä tehtäessä iät ja ajat käytössä järjestely, joka muistuttaa suuresti kutsumenettelystä, vaikka virkaan voivat ilmoittautua kaikki siitä kiinnostuneet. Tapana on nimittäin ollut, että KKO:sta otetaan etukäteen eli kohta jonkun jäsenen ilmoitettua eläkkeelle siirtymisestään yhteyttä päteväksi ja sopivaksi katsottuun juristiin ja tiedustellaan hänen halukkuuttaan avoinna olevan jäsenen virkaan. Jos kiinnostusta ja halukkuutta löytyy – niin kuin useimmiten on asianlaita – KKO kehottaa mainittua kandidaattia ilmoittautumaan virkaan. Toisinaan tällä tavalla ollaan yhteydessä ehkä pariin  kolmeen sopivana pidettyyn henkilöön, mutta usein vain yhteen. Jos tämä ihminen osoittaa olevansa kiinnostunut asiasta ja ilmoittautuu virkaan, on asia käytännössä sillä selvä; KKO esittää häntä virkaan ja hänet myös siihen nimitetään.

Virolainen käy myös läpi usean kirjoituksen voimin viimeisintä valintaa, jossa valituksi tuli Jorma Rudanko. KKO:n sivuilta asiasta on turha hakea lisätietoa, joten Virolaisen blogi täyttää tässä merkittävän aukon hallinnon läpinäkyvyydessä. Silti olisi tietysti mielenkiintoista tietää, mihin oikeusfilosofiseen koulukuntaan Rudanko kuuluu ja miten hän esimerkiksi näkee ihmisoikeustuomioistuimen päätösten roolin oikeuslähteenä.

KKO:ssa on taas virka auki ja tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, jatkaako Virolainen erinomaista seurantaansa aiheesta.

********

Myös opetusministeriössä ollaan täyttämässä virkaa. Haussa on tekijänoikeusneuvos, jonka vastuulla on:

Tekijänoikeuden tulosalue valmistelee asiat, jotka koskevat tekijänoikeuslainsäädännön kehittämistä ja arviointia, tekijänoikeusjärjestelmän kehittämistä, tekijänoikeuden laissa säädettyjä hallintoasioita ja tekijänoikeusneuvostoa.

Kyseessä on siis pitkälle Jukka Liedeksen aikaisempi rooli. Etukäteisspekulaatioissa ylivoimaisesti vahvimpana nimenä on ollut esillä tohtori Viveca Still, joka on jo valmiiksi ministeriössä ja joka myös tiettävästi nauttii Stefan Wallinin (ja tämän avustajan) luottamusta.  Stillin tausta on yliopistomaailmassa, joten hän edustaisi suhteellisen neutraalia valintaa klassisten leirien väliltä (järjestöt vs. institutionaaliset käyttäjät). Still on väitellyt DRM:stä ja hänen näkemyksiinsä aiheesta voi esimerkiksi tutustua täällä.

Virkaan on tiettävästi myös hakenut muitakin aihepiiristä väitelleitä henkilöitä, joten ihan läpihuutojuttu valinta ei ole. Joka tapauksessa tulee olemaan hauska seurata, miten valinta tulee muuttamaan ministeriön linjaa ja toimintametodeja. Ehkä esimakua on jo saatu nyt käynnissä olevassa kamppailussa työsuhdetekijänoikeudesta?

——-

Päivitys 30.3: Jätin sitten itsekin mielenkiinnosta paperit sisälle ja haastattelu olisi nyt keskiviikkona.

Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Kommentit 12 kommenttia

Ei pahemmin Suomessa ole demokratiaa. Kansa ei valitse niitä henkilöitä joilla se merkittävin valta on. Eli ministereitä, korkeimman oikeuden tuomareita, kansanedustajia (kunnallisvaalit, ei henkilövaalit) eikä suurien yrityksien johtajia.

Melkeinpä ainoa virka johon kansalla on demokraattisesti suora valintamahdollisuus on Presidentti. Mutta mitä hyötyä siitä on jos Presidentillä ei ole valtaa muuhun kuin kertoa vain mielipiteensä?

Mitä tapahtuisi jos kaikilla valtaatarjoavilla asemilla politiikassa olisi käytännön sääntö että henkilö saisi olla kaksi kautta virassa ja tämän jälkeen yksi kausi poissa kokonaan politiikasta? Tämän “hyllytyksen” jälkeen hän saa pyrkiä jälleen kerran takaisin eduskuntaan ja hänethän sinne valitaan jos hän on aikaisemmin hommat tehnyt hyvin.
Ei taitaisi tulla niin paljoa sellaisia poliitikkoja jotka työskentelee melkein koko elämänsä politiikassa ja on juurtunut kuin sieni sinne.

“eikä suurien yrityksien johtajia.”

Tuohon vain tarkennuksena että voisi ehkä pyrkiä siihen mihin -70 luvulla pyrittiin, eli työntekijöiden edustus mukana valitsemassa johtajia.

Raips: “Ei pahemmin Suomessa ole demokratiaa. Kansa ei valitse niitä henkilöitä joilla se merkittävin valta on. Eli ministereitä, korkeimman oikeuden tuomareita, kansanedustajia (kunnallisvaalit, ei henkilövaalit) eikä suurien yrityksien johtajia.”

Unohdit AY pamput ja EK pamput. Mitä jos kaikki tärkeät päätökset tehtäisiinkin suoralla kansan äänestyksellä. Voisi politiikka olla melkoisen erilaista. Uudella tekniikalla en oikeastaan usko että tämä olisi mitenkään mahdoton toteuttaa, mutta valvonta on sitten toinen juttu..

Kaikkien ääni auki olisi paras.. Kaikki tietäisivät mitä kaikki äänestivät ja kaikki äänestäisivät kaikista suurimmista päätöksistä.

[quote]Mutta mitä hyötyä siitä on jos Presidentillä ei ole valtaa muuhun kuin kertoa vain mielipiteensä?”[/quote]

Niin mutta eipä meidän nykyinen presidenttimme edes ole kiinnostunut maansa asioista ja sanomaan mielipiteitään paitsi silloin kun kyseessä on [b]naiset naiset ja vielä kerran naiset[/b]. Muuten hän kyllä laukoo mielipiteitään…mm. muiden maiden ahdingosta ja muiden maiden ihmisoikeuksista. Kotimaansa kansasta hän ei ole kiinnostunut pisaraakaan.

Että sellainen presidentti. Toivon että seuraavaksi saamme presidentin joka ei ole yhden tai kahden asian ihminen vaan laukoo mielipiteitään monestakin asiasta ja kuuluvasti, vähän niinkuin Kekkonen ennen vanhaan. Vaikka olen ideologisesti vasemmalle kallellaan enkä kannata keskustaa enkä oikeistoa niin täytyy sanoa että Kekkonen oli presidentti joka huolehti kansastaan.

Valintoja virkoihin…

Opetusministeriössä ollaan täyttämässä tekijänoikeusneuvoksen virkaa, jonka vastuulla on tekijänoikeuslainsäädännön kehittäminen ja arviointi. Kyseessä on siis pitkälti Lex Karpela -lakimuutoksen tehneen Jukka Liedeksen rooli….

Ainakin julkisesti tohtorin hattu saattaa tuoda katu-uskottavuutta: mutta eikös jotkut tahot ole luopumassa drm mmm. :stä? Vähän niinkuin viinasta?
(siitähän on näin laman aikoina vähentynyt verotulot? Vai eikö ihmiset ota enää kännejä?)

Ei tuosta Stillin PDF:stä minulle auennut hänen mielipiteensä DRM:stä.

Vivecan väikkäri löytyy tuolta:
https://oa.doria.fi/handle/10024/5482

“Ei pahemmin Suomessa ole demokratiaa. Kansa ei valitse niitä henkilöitä joilla se merkittävin valta on. Eli ministereitä, korkeimman oikeuden tuomareita, kansanedustajia (kunnallisvaalit, ei henkilövaalit) eikä suurien yrityksien johtajia.”

“Kaikkien ääni auki olisi paras.. Kaikki tietäisivät mitä kaikki äänestivät ja kaikki äänestäisivät kaikista suurimmista päätöksistä.”

Olisin itse valmis lisäämään kansanäänestysten määrää kuntatason päätöksenteossa, mutta en kyllä muutoin. Mielestäni nykyinen edustuksellinen demokratia on paras mahdollinen tapa viedä asioita eteenpäin.

En itse haluaisi antaa valtaa suoraan äänestyksillä päätettäväksi, koska valitettavasti kaikkien ihmisten innokkuus ja tietämys ei riitä päättämään kaikista asioista. Ja aina tulee mieleen tilanne, että mitä tehdä, jos äänestysprosentti ei nouse yli 50%? Onko demokratia tällöin täyttynyt?

Samoin miten tehdä monimutkaisista asioista sellaisia, että niistä saadaan kaikille varmasti selkeä kuva ja päätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot. Epäilen suuresti, että jopa nyky tietoyhteískunnassa tätä asiaa ei saada aikaiseksi.

Kunnallisvaalit ovat henkilövaalit ja demokratia toimii loistavasti. Kaiken lisäksi meistä jokaisella on mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin tulemalla itse mukaan politiikkaan. Esimerkiksi vaali- ja periaateohjelmien kirjoittamiseen pääsee takuulla mukaan. Kuten myös muuten ihan konkreettisen politiikan tekemiseen. Täytyy vain itse aktivoitua ja tutustua asioihin.

Ja jos nyky puolueet eivät kiinnosta, niin sitten voi perustaa oman. On sitten vain harmi, jos kannattajia ei tule tarpeeksi, jotta saisi edustajapaikkoja vaikka kunnanvaltuustoon. Ehkä silloin ei ajatteva asia vain ollut ihmisten mielestä tarpeeksi tärkeä. Demokratiaa sekin siis.

Ja hitto, yritystoiminta on yritystoimintaa. Ei kansalla tarvitsekkaan olla mitään sanavaltaa siihen, ketä esimerkiksi Nokian johdossa istuu. Jos ei tämä järjestelmä kelpaa, niin hyppu koneeseen ja suunta Kiinaan tai Kuubaan. Kyllä veli sielä sitten hoitaa asiat.

“Mielestäni nykyinen edustuksellinen demokratia on paras mahdollinen tapa viedä asioita eteenpäin.”

Omasta mielestäni taas ei ole, koska en pidä ihmisiä niin tyhminä etteivät he itse osaa omista asioistaan päättää. Äänestysprosentti ei todennäköisesti suurimmassa osassa päätöksissä nousisi yli 50% mutta jos ihmiset ovat itse päättäneet jättää asiast äänestämästä suorassa äänestyksessä se ei ole ongelma.

Sen sijaan nykyajan edustuksellinen demokratia on ongelmissa jo nyt alhaisten äänestysprosenttien takia. Sen takia että alhaisilla prosenteilla se ei puhu kansan mandaatilla. Tästähän on kysymys. On eri asia jos ihmiset eivät äänestä suorassa äänestyksessä koska siinä valtaa ei anneta pois ihmisten käsistä. Sen sijaan edustuksellisella demokratialla on ongelma kun ihmiset eivät nähtävästi ole valmiit antamaan valtaa näille poliitikoille.

Omasta mielestäni edustuksellisuus alkaa kohta olla tiensä päässä ja tekniikan edistyessä voidaan palata kreikkalaiseen vapaiden kansalaisten demokratiaan. Kyllä ihmiset itse tietävät parhaiten mitä haluavat.

Yritystoiminnasta olen samaa mieltä. Sillä ei tosiaankaan ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

Itse olen sitä mieltä, että jos kansa äänestää suoraan joka asiasta onko meillä kykeneväisyyttä tehdä tarvittavat vaikeat päätökset?
Ja jottei järjestelmästä tulisi liian kallis, niin riittäisikö pelkkä oman nimen ja sotu- tunnuksen tietäminen? Miten varmistetaan, ettei esim. tekijänoikeuslakitapauksissa RIAA pääsisi vaikuttamaan esim. hakkeroimalla äänestystuloksiin?
Kriisitilanteissa täytyy joka tapauksessa olla johto pienen luotetun ryhmän käsissä, vai haluatteko irroittaa armeijan poliittisen päätöksenteon alaisuudesta? Ehkä epätodennäköisenä hypoteesina, mutta silti: Jos suomeen hyökätään tavanomaisin asein, pitääkö järjestää kansanäännestys viikon päästä siittä, että puolustautuuko suomi vai antautuuko?

Ja jos ei ole tyytyväinen johtajiinsa, niin sinulla on kolme vaihtoehtoa:
1. STFU
2. Osta yrityksen osakkeita, ja pääset sitä kautta vaikuttamaan kerran vuodessa johdon valintaan.
3. Perusta oma yritys, siinä yrityksessä työntekijät saavat vaihtaa vaikka sinut johtajan pallilta jos haluat sen sallia.

[...] (veikkaukseni mukaisesti!) Viveca Stillistä tuli uusi tekijänoikeusneuvos opetusministeriöön. Vaikka Jukka Liedes [...]

Kommentoi kirjoitusta

Kirjoitusohjeita

  • Huomioi toisten mielipiteet ja ymmärrä, etteivät kaikki voi olla samaa mieltä kanssasi.
  • Ole kohtelias ja huomaavainen, äläkä tarkoituksella provosoi tai loukkaa muita kirjoittajia.
  • Muista, että kirjoittajana olet rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiesi sisällöstä.

Toimitus varaa oikeuden poistaa sopimattomat viestit keskusteluista. Voit ilmoittaa sopimattomat viestit "ilmoita"-linkeistä.

Katso myös keskustelun ja kommentoinnin säännöt.

Takaisin ylös
RSS

Selaa blogikirjoituksia

Aiheet
Arkistot
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös